Liikunta ja urheilu Suomessa


Menestyneet urheilijat ovat aina olleet kansamme suuria sankareita, innoittajia ja palvonnan kohteita. Kuinka monta kyyneltä olemmekaan vuodattaneet Maamme-laulun voittoisia säveliä kuunnellessa? Muistamme varmasti myös Pekka Tiilikaisen ja Paavo Noposen värisevät radioäänet ja sinivalkoisen tunnelmoinnin suurina suomalaishetkinä.

Hannes Kolehmainen juoksi Suomen maailmankartalle Tukholman olympialaisissa 1912 raivaten tien suomalaisen urheilun uskomattomalle menestykselle. Legendaarinen Paavo Nurmi, latujen valtias Veikko Hakulinen, uuden alan juoksukuningas Lasse Viren, mäkikotka Matti Nykänen sekä vauhdin mestarit Keke Rosberg ja Mika Häkkinen ovat vain kärkinimiä pitkässä suomalaissankarien listassa. Menestyminen huippu-urheilussa on näytellyt tärkeää osaa identiteettimme luomisessa.

Suomalaisen voimistelu- ja urheiluliikkeen synty osuu ajallisesti yhteen kansallisen itsenäistymiskehityksen kanssa. Perimmäisenä pyrkimyksenä oli rakentaa fyysisesti ja psyykkisesti terve ja voimakas Suomen kansa. Tätä kehitystä ohjasi Lauri “Tahko” Pihkala — nykyisen liikuntakulttuurimme luoja ja isähahmo, jonka perintö on kulkenut niin kentälle kuin sen reunalle.

Helsingin olympialaisista 1952 muodostui sodan vaurioista nousseen Suomen kansan yhteinen riemuvoitto. Suomi lunasti lopullisesti paikkansa kansakuntien joukossa. Kisoja pidetään urheiluhistorian erään aikakauden käännekohtana. “Helsingin henki” on jäänyt positiivisena käsitteenä lähtemättömästi aikakirjoihin.

Kilpailu on kiristynyt. Uudet urheilumuodot ovat vallanneet alaa. Liikunnan kenttä on laajentunut. Urheilu ja liikunta ovat tänä päivänä yhä monipuolisempi elämäntapa, näkyvä yhteiskunnallinen vaikuttaja ja merkittävä kansainvälisen kanssakäymisen muoto. Liikuntakulttuurimme monipuolisuudesta ja rikkaudesta kertovat myös itsenäisyyden juhlavuonna merkkivuottaan viettävät liikunta- ja urheiluseurat sekä liikuntatapahtumat.

Kolehmainen 1912              Hyvärinen 1956                  Mäntyranta 1964


Kuvat:

Suomen Urheilumuseo: Kolehmainen (1912), Hyvärinen (1956), Mäntyranta (1964).