Valtiotieteen tohtori, dosentti, tulevaisuudentutkija
Vuokko Jarva

Eläkeläismuori asuu yksin

Terveisiä täältä Eräjärven kirkonkylästä entisen Oriveden kaupungin (nyk. Längelmä) laitamilta.

On kirkas kevätpäivä vuonna 2017 ja vaikka räystäät vielä tippuvat – niin kuin ennen sanottiin – on ruoho jo paikoitellen vihreää ja leskenlehdet kukkivat aurinkoisilla penkereillä. Kevättyöt pelloilla eivät oikein pääse alkuun, kun pellot ovat vielä niin märkiä ja upottavia, vaikka työkoneet ovatkin nykyisin paljon kevyempiä kuin silloin kymmenen vuotta sitten.

Istun Eräjärven kylätuvan viestimyllyssä, vanhassa kunnostetussa pallotuolissa, johon on lisätty jalkatuki. Tässä saa oikein mukavan ja rennon asennon ja sitä tarvitsen juuri nyt. Minulla on päässäni älypellavasta kudottu ajatuksensiirtomyssy ja kuulosuojaimet. Yritän opetella käyttämään suoraan ajatuksia lukevaa moniviestintä tämän jutun vanhanaikaiseen kirjoittamiseen. Se on koekäytössä kylän yhteisessä viestimyllyssä, jota ennen tietotuvaksi kutsuttiin. Siirtomyssyn käyttäminen vaatii kunnolla harjoitusta, koska emme ole tottuneet ajattelemaan niin, että vieläkin tyhmänsorttinen moniviestin saisi kirjoituskäännökseensä ymmärrettävää kieltä. Kyllä tämä vähitellen alkaa sujua, kun vaan jaksaa harjoitella. Näin ikäihmisen ei kyllä sovi ottaa pitkiä istuntoja. Lähettäisin teille mielelläni myös pari vanhusten ja koululaisten yhdessä ammattiohjaajien avulla tekemää elokuvaa, mutta niitä voitte sitten vuoden 2010 alusta katsella netistäkin. Itsekin vielä tuolloin tällöin osallistun moniin hauskoihin koululaisten ja vanhusten yhteisiin oppimistalkoisiin.

Viereisessä kylätuvassa on meneillään iltapäivän juoruhetki kahvi- tai muun kupin ääressä. Siihen voivat osallistua kaikki kyläläiset suorayhteys-intranetin kautta. Intranet rakennettiin tuossa kymmenluvun alussa. Valmiudet etäviestinten käyttöön oli jo vanhalta pohjalta, ensimmäinen tietotupa nimettiin monitoriksi jo 1990-luvulla. Kun tästä lähden, ehdin vielä pistäytyä juomassa kupin kahvia ja kuulemassa viimeiset paikallisuutiset tämän ”puskatelevision” kautta.

Sen jälkeen koikkelehdin kävelysauvoillani tuohon lähellä olevaan pienkerrostaloasuntooni päivä-unille. Aamupäivällä vedin kevytparkouria vanhuksille ja alle kouluikäisille. Siinä sitten vähän hypeltiin osteoporoosia pois ja harjoiteltiin tasapainoa liukkaalla kelillä.

Iltapäivällä täytyy vielä hakea talon uudesta maakellarista ja sen pakasteosastosta vähän hilloa ja pari pakastettua valmisruokaa. Maakellarit ovat uudelleen tulleet muotiin, kun energiaa pitää säästää ja niiden rakentamisesta onkin tullut uusi arkkitehtuurin villitys: enemmän vähemmällä. Pakasteosastot tosin vievät energiaa, mutta kun ne pääosin korvaavat asuntojen pakastimet tässä taajamatyyppisessä kirkonkylässä, on energian säästö melkoista. Kellari on liikuntaesteettömäksi rakennettu, joten muorinkin on siellä helppo liikkua.

Muutin tänne Eräjärvelle muutama vuosi sitten viettämään eläkepäiviä. Tunsin kylän hyvin jo ennestään sen vahvasta oma-aloitteisesta ja aikaansaavasta kehittämisperinteestä, joka juontaa tuonne 1980-luvulle. Tiesin, että täällä minusta pidetään huolta. Vaikka julkisia palveluja onkin karsittu, on kylän omin toimin kyetty kehittelemään monenlaisia palveluja vanhuksille kotiin. Yksinasujillakin ovat helpot ja nopeat viestiyhteydet kaikilla, ja apua löytyy. Meillä on myös sellaisia parinkymmenen asunnon yhteisiä vapaaehtoisia päivystyspiirejä, jossa aina on muutama päivystämässä avuntarvetta. Milloin pitää käydä kaupassa, milloin tehdä jotain pientä korjausta, milloin kiirehtiä paikalle odottamaan vaikkapa ambulanssia, jonka tulo vähän kestää.

Maailmanlaajan laman 2014–2015 seuraukset heijastuvat vielä monin tavoin myös Eräjärvelle: valtion ja kunnan palveluja on vähennetty, yrityksiä on lopetettu ja kulutusta on täytynyt vähentää. Kyllä se näkyy eläkeläisenkin tilipussin laihuudessa. Ilman aktiivista paikallisyhteisöä voisin todella saada lääkäriltä diagnoosiini ”asuu yksin” niin kuin kirjailija Iiris Kähäri aikanaan kirjoitti. Sitä paitsi tänne muuttaessa keskellä lamaa oli juuri pidetty valtakunnalliset ”rojut pois nurkista” talkoot. Niissä kerättiin Eräjärvenkin kotitalouksista kaikki asukkaiden mielestä poisjoutava tavara. Ja sitähän löytyi. Vanhoissa maalaistaloissa, joissa on paljon ulkorakennuksia ja vinttejä, ovat nurkat aina tahtoneet täyttyä ”jos tuotakin vielä joskus tarvitaan” -periaatteella.

Talkoissa olivat mukana erityisesti lapset ja nuoret, joilla ei ollut vanhojen kiintymystä tarpeettomiksi käyneisiin tavaroihin, laitteisiin ja koneisiin. Minäkin sain tarvitsemani kalusteet, pari kodinkonetta ja muita tarvikkeita ”omakustannushintaan” Eräjärven tuolloin laajennetulta kirpputorilta.

Onneksi minulla ei ole tarvetta muihin kulutuksen hienouksiin kuin nämä lämpö, sähkö, vesijohto, ystävät sekä viestiyhteydet paikallisyhteisöön ja ympäri maailman. Saan myös juuri ja juuri säästettyä eläkkeestäni niin paljon, että pääsen vuoden pimeintä aikaa karkuun etelämmäksi. Energian suhteen Eräjärvi on noin 80 % omavarainen, kun täällä on sovellettu rohkeasti uusia bioenergian tuotantomuotoja, aurinko-, vesi- ja tuulivoimaa. Meidänkin talon katto on kokonaan aurinkopaneelia, se on luistavaksi käsitelty, niin etteivät lumetkaan pysy.

Ennen varsinkin nuoret valittivat, ettei täällä ole mitään tekemistä. Siinä suhteessa kylä on muuttunut melkoisesti kymmenessä vuodessa. Keskellä sijaitsevassa kylätuvassa on pajoja erilaisiin harrasteisiin, viestimyllyssä voi iltaisin pelata monenlaisia myös liikuntaa sisältäviä tietokone- ja etäpelejä. Kun Marja-Liisa Viherä kaipaili etäsählyä, niin voin kertoa, että sellainen on täällä jo kokeiltavana. Hyvien viestintä- ja liikennepalvelujen kutsumana tänne maaseudun rauhaan onkin muuttanut kotoaan pois haluavia nuoria sekä omasta kylästä että muualta. Kirkonkylän kupeeseen, huutoetäisyyden ulkopuolelle onkin noussut nuorisokylä, jossa asuu talvisin muutamia kymmeniä ja kesäisin puolet lisää itsenäistä elämää opettelevia nuoria etä- tai monimuoto-opiskelijoita. Heidän keskustelujaan on tosi mukava seurata avoimissa intranet pajoissa. Vaikka opiskelijoilla on myös paljon suljettuja keskusteluja, he kuitenkin myös pitävät kyläläisille avoimia pajoja, joissa heiltä voi myös kysellä heidän alojensa asioita. Elokuvanteon monet palvelut ja kurssit myös vetävät nuoria paikalle.

Eräjärvellä tähän on hyvä pohja, koska kylän yhteistyö on jo vakiintunutta. Minullakin käy kodinhaltija kerran viikossa nuohoamassa nurkat ja kantelemassa tarvittavia ostoksia. Ostoksista osa kyllä tulee etäostokäytännön avulla suoraan ovelle.

Liikkumismahdollisuudetkin ovat parantuneet, kun tänne saatiin viime vuonna käyttöön kolme kotimaisen taide- ja tekniikkayliopiston kehittelemää automaattitaksia. Liikennevälineet ovat niin omatoimisia, että ne kyllä hakevat tilaajan ja vievät hänet, minne hän haluaa noin 40 kilometrin säteellä. Yksi näistä on kuitenkin erikoistunut koululais-, vammais- ja vanhuskuljetuksiin ja siinä tarvitaan koulutettu valvoja. Liikennevälineet kuluttavat energiaa hyvin niukasti ja saastepäästöjä Eräjärvi tuottaa vähemmän kuin sen luonto pystyy käsittelemään.

Tottahan täälläkin on omat kylähullunsa, kyläjuopponsa, rikollisensa huumeongelmaisensa. Riitaisaksi tämä väki myös käy aina välillä, kun edut menevät pahasti ristiin. Se on kuitenkin myös elämää, ja monipuolisesti toimiva ja pirkkalais-hämäläiseksi (sanoo karjalainen) yllättävän rento ja huumorintajuinen yhteisö ei joudu hysteriaan ongelmienkaan edessä. Jos kaadutaan, niin sitten taas noustaan ylös.

Itse asiassa tässä kuvauksessani on useita piirteitä, joita Eräjärven naisryhmä hahmotteli jo kaksikymmentä vuotta sitten omassa tulevaisuuskuvassaan. Tulevaisuustietoisuus, ennakointikyky ja tulevaisuusvastuullisuus näkyvätkin kylän arjessa selkeänä punaisena lankana.


Lähteet:

Eräjärvi 2015. Julkaisussa Vuokko Jarva: Kyläsampo-opas, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän Louhi-projektin raportti. Helsinki 1997: Helsingin yliopiston Osuustoimintainstituutti, Julkaisuja 15.

Eräjärven kotisivut: www.erajarvi.net.